Vauva

 on tänään

2kk

60.5cm

5960g

NAURUA PÄIVIINNE!

Nimijuhlat

Meidän vauvan ekoja juhlia vietettiin heti viikon päästä syntymästä. Ajatus tuli aika puskasta ja homma lipesi liikkeelle sen enempiä miettimättä. Osa sukulaisista nimittäin asuu todella kaukana, ja koska kaukaisimmat vierailijat sattuivat olemaan paikalla heti syntymän jälkeen, päätettiin yhdistää kaksi kärpästä yhellä iskulla. Ja kun kerran nimikin oli jo päätetty niin mikäs siinä... 

 Kumpikaan meistä ei ollut osallistunut kenenkään nimijuhliin aiemmin, joten tovi mietittiin ja ihmeteltiin jotta mitä siellä sitten tehdään?!? Siis tietty julkastaan se nimi, mutta miten??? Mies sai sitten idean onnenpyörästä ja siinähän se! Mies väsäsi tuommoisen pyöritettävän onnenruletin, ja muuten homma toimi samaan tyyliin kuin siinä telkkariohjelmassa muinoin. Vieraat jaettiin joukkueisiin ja jokainen joukkue vuorollaan sai pyöräyttää, ostaa vokaaleita ja yrittää ratkaista tehtävää.

 

Ja saatiinhan se tehtävä ratkaistuksi ja nimi julki - hämäykseksi oltiin laitettu vähän muutakin tekstiä sekaan, jottei homma olisi liian helppo. 

Venni Verneri - se on pikkujäbän nimi. 

Muuta ohjelmaa meidän kemuissa ei ollutkaan - tarjottiin kakkuja omenapuiden varjossa, nautittiin kesästä ja  paikalla olevista ihmisistä.

Ja itse juhlakalu nautiskeli nukkumalla koko festien ajan.

Aika

kuluu hurjan nopeasti.Pieni ei olekkaan enää niin pieni, isyysloma meni jo ja muutenkin tuntuu, että päivät lipuu eteenpäin ihan omassa ulottuvuudessaan. En meinaa ennättää mukaan. 

Ihmettelyyn ja totutteluun menee oma aikansa, kaiken tekemiseen menee tuplasti enemmän aikaa - no okei, taidan hiukan liiotella - mutta menee kuitenkin kauemmin kuin ennen. Suunnitella ei juuri kannata. Ja kaiken tämän kyllä tiesin, mutta tuonne tajunnantasolle se ei ole ihan tainnut vielä aiemmin sisäistyä. 

 tässä mä olen, juuri syntyneenä pesujen jälkeen

Vauva on kyllä ihana, joka päivä vaan ihmetellään, että tuo on meidän, että meillä on nyt tuollainen. Siinä ohessa tämä bloggailu on kyllä unohtunut, saati sitten kuvien ottaminen. Mutta hengissä ollaan!

AURINKOISIA HETKIÄ SINNE!

Vauva

syntyi 9.7. klo 21.00.

3580g

52cm

Nyt vaan ihmetellään.

On se niin ihana.

Ai niin -

se on poika.

Odotusta

Laskettu aika oli torstaina. 

Mitään ei tapahtunut.

Tiedän, tiedän - tässä saattaa mennä vielä vaikka pari viikkoa, mutta kun ei oikein enää malttaisi odottaa. Aika hullua itseasiassa, kun on odotettu jo ties kuin kauan, niin kuinka nämä viimeiset päivät tuntuvatkin pitkiltä. Mihin tässä oikeastaan on kiire? Kaksi viikkoa sinne tänne, yhdeksän kuukauden jälkeen sen ei luulisi painelevan. Mutta mieli alkaa olla kärsimätön, että kun se on ihan tässä hollilla, että josko kuitenkin jo vaikka huomenna... 

Toisaalta nämä päivät on aivan mahtavia kun on saanut vain olla ja nauttia, tehdä juuri sitä mitä milloinkin huvittaa. Ja kun kesä on parhaimmillaan ja vointikin hyvä ja jaksavainen niin mikäpä nauttiessa. Hiukan välillä hämmentää tuntemattomien reaktiot. Mahani on jo kovin alhaalla, siitä näkee, että lähtö on lähellä. Mutta ei kai se kuitenkaan sitä tarkoita, että minä en enää saa tehdä mitään enkä käydä missään. Kuulen huokailuja ja kommentteja, että "herranjestas sentään, eikö sinun pitäisi olla lepäämässä?" Eihän raskaus ole sairaus, jonka vuoksi pitäisi sänkyyn jäädä. Teen toki sitäkin, otan nokosia, välilä useamman kerran päivässä (ja samalla poden salaisesti huonoa omaatuntoa, kun mies pakertaa töissä). Onnekseni olen jo sen verran sinut kehoni kanssa, että ymmärrän kuunnella sen viestejä. Kyllä se kertoo milloin täytyy hellittää. 

Ja tänään, mikäli jaksamus on kohdillaan vielä alkuillasta, aion suunnata Järvenpään Vanhankylänniemeen. Oishan siinä tarinaa kerrottavana, jos lapsivedet menis samalla kun ZZ Top jyrää. 

Rauhallista

Päivät kuluvat verkkaisesti. Äitiysloman aletua, tuntui etten ehdi kerrassaan mitään, niin monta asiaa hoidettavana, niin monta asiaa jota TAHTOISIN tehdä. Ja kuinkas kävikään?!

Nyt tuntuu, että aikaa on aivan liikaa. Että mistä sitä tekemistä oikein keksisi. Kun ikkunat on pesty, kaapit siivottu, kauan kasaantuneet käsinpestävät pyykit pyykätty, levyhylly järjestetty. Kun kirjoja on luettu hurjat määrät, raparperipiirakoita leivottu kyllästymiseen asti ja puhelinlaskua kartutettu sievoisilla summilla. Samalla tiedän, että nyt pitää vaan nauttia ja olla - tai niin ainakin kaikki sanovat. Ja olen kuulkaa nukkunut. Pitkiä yöunia, pitkiä päiväunia ja välillä siinä välissäkin. Auringossakin köllinyt, mutta se ei pidemmän päälle tunnu hyvältä - kuumuus turvottaa.

Välillä hiukan kauhistuttaa - miten ihmeessä sitä osaa toimia vauvan kanssa?!? Eihän mulla ole minkäänlaista hajua kuinka sellaista pientä ihanuutta hoidetaan. Mies taas on sitä mieltä, että tietysti me osataan, että se"tulee niinku itestään" - tieto miten toimia. Tiedä tuota... Mutta kyllä mä sisimmässäni tiedän, että pärjätään, uusi on vaan aina jännittävää ja välillä vähän pelottavaakin. 

Mun kaenterissa on  tän viikon kohdalla ihana Niina-Matilda Juholan miete. Osuu niin kohdilleen.

Sshh! Hiivitään hiljaa yössä. 

Muutos roikkuu hameen helmoissa,

mutta ehkä se ei herää ihan vielä.

Ehditään hieman valmistella sen tuloa ennen aamun sarastusta.

Ihania kesäpäiviä sinne!