Vauva

syntyi 9.7. klo 21.00.

3580g

52cm

Nyt vaan ihmetellään.

On se niin ihana.

Ai niin -

se on poika.

Ei niin hyvä päivä

Jumalaton päänsärky. Odotan ukkosta, mutta sitä ei kuulu. Ilma seosoo ja sadekuurot sen kun pahentavat asiaa. Tuntuu kuin olisin kasvihuoneessa. 

Normaalisti helle on paras kaverini, mutta tänään en ole samaa mieltä. Jalkaterät ovat niin turvoksissa, etten tunnista niitä omikseni. Kittaan vettä, välillä vichyä, syön läjäpäin kurkkua ja vesimelonia, mutta mikään ei riitä. 

Päänsärky saa minut jumittamaan sänkyyn, tuntuu kuin takaraivo halkeaisi. En jaksa vastata puhelimeen, selvittää miten ei vieläkään mitään tuntemuksia ja kuunnella kuinka minulle vakuutellaan, että kyllä se sieltä tulee kunhan aika on kypsä. 

Illalla teen aurinkotervehdyksiä ja koitan avata makaamisesta jumiutunutta selkääni. Tungen valkosipulinkynnet sieraimiini, jotta saisin poskiini jumiutuneen rään ulos. Olen levoton ja uupunut samaan aikaan. Kaukana on se paljon puhuttu raskaana olevien hehkeys. Tunnen itseni Muumimammaksi. 

Vielä yksi

raparperipiirakka nimittäin. Oma kupu alkaa olla täysi tätä lajia, mutta miehelle uppoaa vielä. Ja kun raparperia piisaa niin miksikäs ei, leipominen on mukavaa ja tuoksut on huumaavat.

Alkuperäinen ohje on omenatäytteellä, mutta toimii loistavasti raparperinkin kera. 

RAPARPERIANSA

Pohja:

4 dl vehnäjauhoja

2 dl sokeria

1 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa 

1 dl sulatettua voita

Kuivat aineet sekaisin ja sen jälkeen lisätään voisula.

1 purkki (150g) vaniljajugurttia

1 muna

Jaa pohjataikina puoliksi ja sekoita ylläoleva soosi toiseen taikinapuoleen.

Täyte:

1/2 kg raparperia

2 purkkia rahkaa

2 tl vaniljasokeria

1 dl sokeria

3 munaa

Rahka, sokerit ja munat sekaisin.

Ensin vuokaan jugurttipohja, sen päälle pilkotut raparperit. Sitten rahkasoosi ja viimeiseksi toinen puolisko pohjataikinasta, se murupohja. 200 astetta, 40 minsaa ja se on siinä.

Viikonloppuna fiilisteltiin myös hiukan bluesia. Ei lähimainkaan samalla mittakaavalla kuin yleensä, mahan ja oman hyvinvoinnin vuoksi täytyi tyytyä miniannoksiin. Mutta lauantaina suunnattiin hetkeksi helteeseen ja käytiin ihmettelemässä vanhojen partasuiden meininkiä. Vauva päätti kuitenkin pysyä vielä yksiössään eli tarinoita kesken keikan synnytykseen lähdöstä ei saatu aikaiseksi.

Nautiskelkaahan päivistänne!

Odotusta

Laskettu aika oli torstaina. 

Mitään ei tapahtunut.

Tiedän, tiedän - tässä saattaa mennä vielä vaikka pari viikkoa, mutta kun ei oikein enää malttaisi odottaa. Aika hullua itseasiassa, kun on odotettu jo ties kuin kauan, niin kuinka nämä viimeiset päivät tuntuvatkin pitkiltä. Mihin tässä oikeastaan on kiire? Kaksi viikkoa sinne tänne, yhdeksän kuukauden jälkeen sen ei luulisi painelevan. Mutta mieli alkaa olla kärsimätön, että kun se on ihan tässä hollilla, että josko kuitenkin jo vaikka huomenna... 

Toisaalta nämä päivät on aivan mahtavia kun on saanut vain olla ja nauttia, tehdä juuri sitä mitä milloinkin huvittaa. Ja kun kesä on parhaimmillaan ja vointikin hyvä ja jaksavainen niin mikäpä nauttiessa. Hiukan välillä hämmentää tuntemattomien reaktiot. Mahani on jo kovin alhaalla, siitä näkee, että lähtö on lähellä. Mutta ei kai se kuitenkaan sitä tarkoita, että minä en enää saa tehdä mitään enkä käydä missään. Kuulen huokailuja ja kommentteja, että "herranjestas sentään, eikö sinun pitäisi olla lepäämässä?" Eihän raskaus ole sairaus, jonka vuoksi pitäisi sänkyyn jäädä. Teen toki sitäkin, otan nokosia, välilä useamman kerran päivässä (ja samalla poden salaisesti huonoa omaatuntoa, kun mies pakertaa töissä). Onnekseni olen jo sen verran sinut kehoni kanssa, että ymmärrän kuunnella sen viestejä. Kyllä se kertoo milloin täytyy hellittää. 

Ja tänään, mikäli jaksamus on kohdillaan vielä alkuillasta, aion suunnata Järvenpään Vanhankylänniemeen. Oishan siinä tarinaa kerrottavana, jos lapsivedet menis samalla kun ZZ Top jyrää.