Päivät kuluvat verkkaisesti. Äitiysloman aletua, tuntui etten ehdi kerrassaan mitään, niin monta asiaa hoidettavana, niin monta asiaa jota TAHTOISIN tehdä. Ja kuinkas kävikään?!
Nyt tuntuu, että aikaa on aivan liikaa. Että mistä sitä tekemistä oikein keksisi. Kun ikkunat on pesty, kaapit siivottu, kauan kasaantuneet käsinpestävät pyykit pyykätty, levyhylly järjestetty. Kun kirjoja on luettu hurjat määrät, raparperipiirakoita leivottu kyllästymiseen asti ja puhelinlaskua kartutettu sievoisilla summilla. Samalla tiedän, että nyt pitää vaan nauttia ja olla - tai niin ainakin kaikki sanovat. Ja olen kuulkaa nukkunut. Pitkiä yöunia, pitkiä päiväunia ja välillä siinä välissäkin. Auringossakin köllinyt, mutta se ei pidemmän päälle tunnu hyvältä - kuumuus turvottaa.
Välillä hiukan kauhistuttaa - miten ihmeessä sitä osaa toimia vauvan kanssa?!? Eihän mulla ole minkäänlaista hajua kuinka sellaista pientä ihanuutta hoidetaan. Mies taas on sitä mieltä, että tietysti me osataan, että se"tulee niinku itestään" - tieto miten toimia. Tiedä tuota... Mutta kyllä mä sisimmässäni tiedän, että pärjätään, uusi on vaan aina jännittävää ja välillä vähän pelottavaakin.
Mun kaenterissa on tän viikon kohdalla ihana Niina-Matilda Juholan miete. Osuu niin kohdilleen.
Sshh! Hiivitään hiljaa yössä.
Muutos roikkuu hameen helmoissa,
mutta ehkä se ei herää ihan vielä.
Ehditään hieman valmistella sen tuloa ennen aamun sarastusta.
Ihania kesäpäiviä sinne!
Sinne myös :)
VastaaPoista